maanantai 1. lokakuuta 2012

Genretehtävä Sanna


Raising Arizona
..tai Arizona baby.

En ikinä ole nähnyt elokuvaa ihan kokonaan, mutta useita pätkiä kylläkin. Raising Arizona on minusta hyvä ja menevä elokuva, sitä on mukava katsoa. Tarina alkaa vauhdikkaasti joka saa mielenkiinnon heti heräämään. Itse Juoni on simppeli, mutta yksityiskohdilla siitä on saatu sujuva. Se ei ole liian ennalta-arvattava, verrattuna moniin muihin saman tyyppisiin tarinoihin/elokuviin. Hyviä yksityiskohtia elokuvassa on näyttelijöiden nimet, jotka eivät ole aivan tavallisia joka paikassa kuultuja. 

Elokuvassa on paljon "liioteltuja" kohtauksia, mutta minusta ne sopivat elokuvaan ja sen juoneen. Päänäyttelijät ovat omaksuneet roolihahmot hyvin, muutaman sivuhahmon näyttelijätyöstä en pitänyt. Sulosinta oli kun vauvoistakin saatiin paljon ilmeitä ja liikettä irti. Nicolas Cage oli minusta hyvä valinta päänäyttelijän rooliin. Cage heittäytyy rooliin täysillä ja saa katsojan tuntemaan siltä, kuin hänen ei tarvitsisi edes näytellä. Cagen esittämä H.I on rentoluonteinen ja vähän räjähtäneen näköinen heppu. Ulkonäöstä huomaa aika selvästi millainen elämä henkilöllä on. Hahmo on erittäin sympaattinen ja ystävällinen. Holly Hunter näyttelee leffan toista pääroolia Edwinaa. Aluksi en pitänyt näyttelijästä, mutta leffan edettyä pidemmälle aloin tykätä näyttelijän suorituksesta.
Molemmat päähenkilöt ovat omalla tavallaan reppanoita ja sopivat hyvin yhteen.


Yksin kotona
Katso traileri tästä

Yksin kotona elokuva ei nopealta toiminnalta ja menolta paljoa eroa Arizona Babystä. Niissä on paljon samanlaisia piirteitä. Voisin kuvitella, että Yksin kotona elokuvalla kuvataan Arizona Babyn H.I:n lapsuutta. 

Vaikka Yksin kotona elokuvan päänäyttelijä Kevin on rikkaasta perheestä, ei hänellä mene hyvin. Hän tuntee olevansa varjo nurkissa tai pölyä sängyn alla. Huomaamaton perheen jäsen, mustalammas. Kevinin iso perhe lähtee jouluksi Ranskaan. Vanhemmat kuitenkin nukkuvat lähtöaamuna pommiin ja kaikessa hälinässä Kevin unohtuu kotiin. Poika herää isosta talosta yksin ja pienen kummastelun jälkeen alkaa nauttia elämästään. Murtovarkaat kuitenkin ottavat Kevinin kodin kohteekseen, mutta pojalla on Ässiä hihassa.

Elokuva on saanut minut joka kerta nauramaan, tai ainakin hymyilemään. Siinä on paljon menoa ja meininkiä, vauhdikkaita tilanteita riittää koko elokuvan ajaksi. Näyttelijä työ Kevinin ja murtovarkaiden osalta on erinomaista. Keviniä näyttelevä Macaulay Culkin on mahtava. Hän on hauska, suloinen,samalla vakuuttava ja itsenäinen. Kevinin muun perheen näyttelijät olisivat voineet (lapset varsinkin) yrittää vähän vielä enemmän sopia rooleihinsa. Murtovaras -kaksikon ennalta-arvattava, mutta toimiva jae on hyvä. Toinen on se vähän virallisempi ja olevinaan fiksumpi, toinen on enemmän sählempi ja tyhmempi. Mutta tämä toimii hyvin. 

Juoni on viihdyttävä. Yksityiskohdilla ei ole paljoa leikitty, mutta toiminalla ja teoilla on.
Elokuvat ovat siis minun mielestäni melko samanlaisia.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Genreanalyysitehtävä Riku

Elokuvat: Raising Arizona ja Dr. Strangelove

Se mitä muistan Raising Arizonasta on että kuvien kesto oli melko lyhyttä ja kuvaus oli aika villiä. Siinä sekoitettiin paljon eri lajityypeille ominaista kuvausta keskenään. Oli sekä rauhallista jalustalta kuvattua kuvaa että käsivaralta kuvattua villiä kuvaa. Paljon eri kuvakulmia. Käytettiin mm. nopeutettuja ajoja joita voisi nähdä kauhugenren elokuvissa. Ei ollut koko elokuvan kestävää yhtä kuvaustyyliä. (ainakana sen pätkän mitä siitä katsoimme). Tämä villi tapa kuvata kuvasti varmaankin päähenkilöiden villiä elämää.

Dr. Strangelovessa kuvaus oli melko rauhallista ja hillittyä. Käsivaraa käytettiin sotimis kohtauksissa ja lentokoneen sisällä. Sotahuoneessa kuvattiin pelkästään jalustalta ja pääosin paikallaan olevalla kameralla. Hullun kenraalin hulluutta ja sitä että hän toimi yksin tuettiin kuvaamalla häntä laajassa kuvassa missä hän näkyy yksin isossa huoneessa. Yksi monologi kuvattiin vielä alakulmasta, lähikuvasta missä kamera oli vinossa. Lentokoneessa kuvattiin luonnollisesti lähikuvia, koska siellä on ahdasta, ja lentokoneen heilumista korostettiin käsivarakuvauksella. Elokuvassa oli muutamia tarkkaan valittuja nopeita zoomeja lentokoneen instrumentteihin, silloin kun ne liittyivät olennaisesti tarinaan. Sotahuoneesta näytettiin välillä laajaa kuvaa missä näkyi kaikki kenraalit pyöreän pöydän äärellä ja taustalla kartta missä pommittajat lähenivät kohteitaan. Tämä kuva jäi itselle jotenkin mieleen koko tilanteen koomisuudesta.

Komediassa voi mielestäni käyttää montaa eri kuvaustyyliä, mutta se mikä EI yleensä ole tyypillistä on hienovarainen ja tarkkaan mietitty/rauhallinen kuvaus. Eli yleensä koomisuutta vahvistetaan jotenkin oudolla/hämmentävällä kuvaustyylillä. Yleensä komediassa riittää kun kamera on staattinen ”tarkkailija” ja antaa sisällön puhua puolestaan. Koomisutta voi sitten vahvistaa kuvakulmilla, kuvapareilla jotka liittyvät vitsiin, kuvakokojen kontrastilla (pieni ihminen suuressa tilassa) yms yms.

- Riku

lauantai 29. syyskuuta 2012

JANIN GENREVERTAILU, TUOTANTOPÄÄLLIKÖN NÄKÖKULMA

Elokuvat, jotka katsoin, olivat Raising Arizona ja Noin Seitsemän Veljestä. Raising Arizona on kuvattu suurelta osin Scottsdalen kaupungin lähiöissä. Amerikkalaisen jalkapallon otot Arizonan osavaltion Yliopiston kentällä, Sun Devil Stadionilla. Kohtaus, jossa Hi ja Eddie pakenevat Hi:n tekemän ryöstön jälkeen pitkin lähiön katuja dobermannit ja ammuskelevat poliisit perässä, on kuvattu Hallcraftin lähiössä. Joitakin kohtauksia on kuvattu mm. Arizonan Tempessä. Picnic-kohtaus on kuvattu Lost Dutchman State Parkissa, Arizonassa. Noin Seitsemän veljeksen metsä- ja maaseutukohtaukset on kuvattu Hauholla Hämeessä. Linnanherran linnaksi on lavastettu sekä Suomenlinna että Olavinlinna. Kohtauksissa tapahtumapaikat vaihtuvat jatkuvana virtana, joten kuvauksissa on pitänyt kuvata kronologisesti ajatellen koko käsikirjoituksen pituudelta jokaisessa kuvauspaikassa. Tuotannollisesti tämä on onnistunut kohtuullisen helposti, koska tapahtuma-aika, paikat ja roolihenkilöt pysyvät samanlaisina alusta loppuun. Raising Arizonan puvustus kattaa enimmäkseen tavallisen kadunmiehen farkkuja t-paitoineen, vankiasusteet ja poliisin univormuja. Lähteiden mukaan kuvauspaikkoina toimivat todellakin oikeat Arizonan maastot ja kaupungit eikä esim. Hollywoodin studioiden lavastetut lähiöt. Puvustuksessa Noin Seitsemässä Veljeksessä on pyritty mallintamaan Robin Hood-elokuvista tuttuja asuja. Miehet sukkahousuissa sekä Robin Hoodille tunnusomaisessa lakissa ja neidot uumalta kireissä, hameen osalta pallomaisissa, laajoissa mekoissa. Haasteita kuvauksissa on varmastikin tuonut eläinten saaminen toimimaan kuten ohjaaja haluaa. Noin Seitsemässä Veljeksessä käytettiin paljon hevosia, Raising Arizonassa eläinten käyttö jää muistaakseni doberman-koirien käyttöön takaa-ajokohtauksessa pitkin öisiä katuja ja taloja. Kuvausryhmän siirtyminen kalustoineen on varmasti ollut haastavaa niin USA:ssa kuin Suomessakin. Kummankin elokuvan kuvauspaikat sijaitsevat melko etäällä toisistaan. Raising Arizonan kohtaukset eri kuvauspaikoissa eivät liity niinkään toisiinsa, mutta Noin Seitsemän Veljeksen kohtauksissa on täytynyt pyrkiä saamaan katsojalle illuusio siitä, että linna ja miljöö on sama, vaikka kuvaukset on tehty täysin eri ympäristöissä. Jos Raising Arizonan pitäisi olla komediallinen elokuva, niin sitä en siitä löytänyt. Näyttelijäntyö jää valitettavan keskinkertaiseksi ja tarina kovin valjuksi. Näyttelijät tekevät joltiseenkin keskinkertaisen työn. Hauskuutta on pyritty saamaan osin pelkällä kovalla huutamisella, joka tuntuu olevan hivenen tunnusomaista amerikkalaisissa komedioissa, (vertaa esim. Delta-Jengi.) Sitä vastoin Noin Seitsemän Veljestä sisältää tuotantoryhmän ja näyttelijäkaartin, joka on erityisen kunnostautunut komedioiden tekemisessä. Joissakin arvioissa tätä elokuvaa on arvioitu Spede-tuotannon keskinkertaisuudeksi, mutta mielestäni tämä elokuva kuuluu ehdottomasti koko kotimaisen komediagenren huippuihin. Näyttelijöiden vuorosanat on kirjoitettu heille tunnusomaiseen muotoon. Roolitus on onnistunut mielestäni huomattavasti paremmin Noin Seitsemässä Veljeksessä. Musiikki elokuvissa eroaa täysin. Raising Arizonan musiikki ei jäänyt sen kummemmin mieleen ja koostui osin hajanaisista eri esittäjien kappaleista sekä traditionaalisista lauluista ja Beethovenin 9. sinfonian oodista ilolle. Noin Seitsemään Veljekseen Jaakko Salo sävelsi musiikin varta vasten. Elokuvassa pienessä roolissa on Danny, jonka esittämä Seitsemän kertaa seitsemän jäi yhtenä 60-luvun hittinä kotimaiseen musiikkistoriaan. Kappaleen sanat eroavat elokuvassa levytysversiosta, mutta yhtä kaikki, hitti oli valmis. Komedian tulisi mielestäni olla naurattava, tai ainakin hymyn nostattava. Valitettavasti Raising Arizonan katsominen pitkästytti ja ärsytti minua. Huumoria en siitä saanut irti juuri ollenkaan. Noin Seitsemän Veljeksen olen katsonut useamman kerran ja se jaksaa aina vain olla yhtä hauska.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Tonin / Äänisuunnittelijan palaute.

1.Millaista oli ryhmänne työskentely, vastasiko se ryhmätyölle asetettuja tavoitteita?
Työskentely alkutuotannossa oli yhtä kaaosta. Kuvausten aikana ryhmä henki löytyi.

2. Millaista oli oma työskentelysi, vastasiko se omiin ja muiden tavoitteisiin?
Aina voi parantaa eikä tämäkään projekti varmasti vastannut kaikkia tavoitteita. Hyvät äänet on kyllä kasassa sitä ei voi kieltää, mutta alkutuotannossa olisi pitänyt olla paremmin mukana.

3. Miten roolisi tehtävät vastasivat omaa ennakkokäsitystäsi, mikä yllätti roolissasi?
Ennakko käsitys äänittäjän roolissa oli juuri sellaista kuin luulin. Yllätyin miten laaja skaala ääniä voidaan tarvita näinkin pieneen projektiin.

4. Kerro kolme mielestäsi tärkeintä asiaa fiktioprojektista jotka olet oppinut ennakkotuotannon ja kuvausten aikana.
- Ennakkosuunnittelu on osaltaan helkutin suuri ja se kannattaa tehdä kunnolla.
- Jos alkutuotanto menee päin puuta on töitä enemmän loppua kohden.
- Jos ryhmähenki on kunnossa koko projekti on kunnossa. Tärkeintähän ei ole tekeminen vaan oppiminen ja koko projekti.

5. Millaista projektityöskentely on ollut tässä opintojaksossa yleisesti? 
Projekti työ on ollut omalla tavalla stressaava, haastava mutta myös helkutin mahtavaa.

6. Miten opettajan roolia fiktioprojektissa voisi kehittää?


Opettajan roolia fiktioprojektissa ei oikein voi kehittää. Opettaja on ollut mukana hyvin paljon ja ehkä myös lopussa näkyy hänen käden jälki.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Janin / Tuotantopäällikön palaute


1.Millaista oli ryhmänne työskentely, vastasiko se ryhmätyölle asetettuja tavoitteita?
Työskentely sujui suht aikataulun mukaisesti. Tosin aika yksilöpainotteisesti eikä
ryhmähenkeä juuri löytynyt kuin vasta jälkituotantovaiheessa.

2. Millaista oli oma työskentelysi, vastasiko se omiin ja muiden tavoitteisiin?
Jättäydyin tarkoituksella sivuun esituotantovaiheessa, enkä yrittänyt jatkuvasti pommittaa omilla mielipiteilläni ohjaajan/kuvaajan käsikirjoitustyöskentelyä.
Kuvauksissa ja äänityksissä pyrin olemaan satakympillä mukana.

3. Miten roolisi tehtävät vastasivat omaa ennakkokäsitystäsi, mikä yllätti roolissasi?
Varsinaiseen tuotantopäällikön rooliin on vaikea mukautua näin pienimuotoisessa produktiossa. Kuvauksissa pärjäsimme pienellä tuotantoryhmällä. Ei suuremmin mielipidettä tähän asiaan.

4. Kerro kolme mielestäsi tärkeintä asiaa fiktioprojektista jotka olet oppinut ennakkotuotannon ja kuvausten aikana.
- Ennakkosuunnitteluun on panostettava
- Ryhmässä on löydyttävä hyvä työmoraali
- Jokaisen tulee osata omat työtehtävät niin, ettei tarvita paikkaajia.

5. Millaista projektityöskentely on ollut tässä opintojaksossa yleisesti?
Kärsivällisyydelle on ollut tarvetta.

6. Miten opettajan roolia fiktioprojektissa voisi kehittää?
Nykyinen rooli on ollut melko onnistunut. Tarvittaessa olemme saaneet hyviä
ideoita ja sopivassa määrin tuuppausta projektissa eteenpäin.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Making Of

Janin tekemä making of löytyy nyt elokuvasta sivulta.

- Riku

4. ja viimeinen kuvauspäivä

Viimeinen kuvauspäivä kakkoskoululla opettajanhuoneen takaovella. Kuvat Jan Kallas:


Sannan / ohjaajan palaute

1. Millaista oli ryhmänne työskentely, vastasiko se ryhmätyölle asetettuja tavoitteita?
Työskentely oli sujuvaa ja yhteishenki oli hyvä.

2. Millaista oli oma työskentelysi, vastasiko se omiin ja muiden tavoitteisiin?
Harmittaa, etten pystynyt olemaan koko ajan 100%:sen mukana projektissa.

3. Miten roolisi tehtävät vastasivat omaa ennakkokäsitystäsi, mikä yllätti roolissasi?
Ohjaajan rooli oli haastavampi kuin osasin kuvitella. Olen tottunut kysymään muiden mielipidettä ja toimimaan yhdessä, vaikeutta tuotti, kun pitikin osata itse päättää isojakin asioita. Samalla stressasi osaanko ohjata elokuvasta hauskan, komedia ei ollut ykkössuosikki genreni tähän tehtävään.

4. Kerro kolme mielestäsi tärkeintä asiaa fiktioprojektista jotka olet oppinut ennakkotuotannon ja kuvausten aikana.
-Kunnon suunnitelma ja käsikirjoitus valmiina päässä/paperilla
-Kuvaus paikat ja aika tiedossa näyttelijöillä ja tekijöillä
-Varmistaa, että kameran asetukset, äänen otto yms on kunnossa

5. Millaista projektityöskentely on ollut tässä opintojaksossa yleisesti?
Hieman hidastempoista, uutta ja haastavaa.

6. Miten opettajan roolia fiktioprojektissa voisi kehittää?
Opettaja oli hyvin mukana, mutta voisi olla vielä enemmän mukana neuvomassa ja auttamassa.
Tietenki oli hyvä, että joutui itse pohtimaan ja miettimään ongelmiin ratkaisuja.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Riku palaute kuvausvaiheen jälkeen

1. Millaista oli ryhmänne työskentely, vastasiko se ryhmätyölle asetettuja tavoitteita?

Ihan perus ok. Tosin jos oikeasti tehdään elokuvia niin varmaan kaikkien pitäisi olla vieläkin enemmän tekemisessä mukana.

2. Millaista oli oma työskentelysi, vastasiko se omiin ja muiden tavoitteisiin?

Hoidin kuvaamisen ja pyrin katsomaan että kaikki mihin voin suinkin vaikuttaa tulee tehtyä niin hyvin kuin mahdollista.

3. Miten roolisi tehtävät vastasivat omaa ennakkokäsitystäsi, mikä yllätti roolissasi?

Minua yllätti se miten vaikeaa on pysyä pelkässä kuvaajan roolissa ilman että saa viimeistä sanaa lopputulokseen. Ryhmän ehdoilla kulkeminen oli monessa kohtaa vaikeaa koska olisi halunnut tehdä asiat omalla tavalla / toteuttaa omaa visiota.

4. Kerro kolme mielestäsi tärkeintä asiaa fiktioprojektista jotka olet oppinut ennakkotuotannon ja kuvausten aikana.

  • kärsivällisyys, pitkäjänteisyys
  • hyvä olla visio siitä mitä ollaan tekemässä
  • projektin pitää olla merkityksellinen kaikille sitä tekeville

5. Millaista projektityöskentely on ollut tässä opintojaksossa yleisesti?

Vähän kankeaa, hidasta, epätehokasta ja epäfokusoitunutta... varmaankin koska tämä oli kaikille ensimmäinen tämmöinen projekti. Paljon on kehitettävää.

6. Miten opettajan roolia fiktioprojektissa voisi kehittää?

Opettajan esimerkki ja avustus valaistukseen ja äänitykseen yms. oli hyvä. Tuli jossain vaiheessa mieleen että voisi olla mielenkiintoista esim. tehdä puolen vuoden aikana pidempi elokuva opettajan johdolla (opettaja ohjaajana) ja oppilaat muissa rooleissa.. valmis elokuva julkaistaisiin kaupallisesti ja opettaja saisi osan tuotoista bonuksena? :-D

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

2. ja 3. kuvauspäivä

Toisena kuvauspäivänä kuvattiin koulun käytävällä lyhyt kohtaus. Raakaleikkauksen nähtyämme totesimme että edille pitää saada kuulokkeet päähän, joten päätimme kuvata tämän uudestaan seuraavana päivänä.. valoistakin tuli toisena päivänä paremmat..

Vasemmalle ekat ja oikealla tokan päivän valot

- Riku / Kuvaaja-leikkaaja

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

1. kuvauspäivä

Ensimmäiset kuvaukset ohi.. hyvin meni tosin olisin toivonut vähän enemmän diktaattorimaista otetta siihen.. mutta kaikki teki parhaansa ja saatiin jo toimiva raakaleikkauskin tehtyä. Vielä kaksi kuvauspäivää jäljellä, toinen käytäväkuvaus ja toinen ulkokuvaus.

- Riku / Kuvaaja (lisää ajatuksia jaksosta)


Kuvat: Jan Kallas




maanantai 20. elokuuta 2012

Janin / Tuotantopäällikön tavoitteet


Mikä on projekti?

Se on matka ideasta valmiiseen teokseen/esineeseen. Ala ja aihe voivat olla mitä tahansa taiteen ja teollisuuden, rakentamisen ja tekemisen välillä. 

Mitä tarkoitetaan projektioppimisella?

Oppimisen väylänä käytetään projekteja, jotka kasvavat vaatimustasoltaan opintojen edetessä. 

Kuvaile lyhyesti jokin koulun ulkopuolinen projekti, jossa olet ollut aikaisemmin mukana.

Bändileiri lukiossa. Ottelutallenteiden teko Mestiksessä. Nearbooker-projekti Tampereella. 

Missä roolissa olit projektissa ja mitkä olivat mieleenpainuvimmat kokemukset / havainnot projektityöskentelystä?

Nearbookerissa mainosten ohjaaja/kuvaaja/animaattori. Mestiskuvauksissa mediavastaava ja kuvaaja. Bändileirillä yksi bändistä (percussiot). 

Mitä odotat elokuvaprojektilta?

Hmm, mielenkiintoisen kokemuksen taiteellisen alan ryhmätyöskentelystä. Vaikeita, työläitä kuvauksia ja hyvän fiiliksen onnistuneen elokuvan myötä. 

Minkälainen on oma roolisi projektissa, mistä asioista vastaat roolisi puitteissa?

Tuotantopäällikkö. Vastaan porukan koollekutsumisesta, aikatauluttamisesta, kuvauspaikkojen varaamisesta, kaluston varaamisesta ja ruokailun järkkäämisestä. 

Mihin eri vaiheisiin elokuvaprojekti jakautuu, mitä sinun työnkuvaasi kuuluu eri vaiheissa?

ensin on esituotantovaihe. Se pitää sisällään käsikirjoittaimisen, roolittamisen, kuvakäsikirjoittamisen ja tuotantosuunnittelua kuvauspaikkojen valinnalla, kuvausajankohtien valinnalla, budjetin määrittämisellä ja koko projektin pituuden määrittämisellä.

Sitten seuraa varsinainen tuotantovaihe, joka pitää sisällään varsinaisen materiaalin kuvaamisen ja äänittämisen.

Jälkituotannossa kuva, ääni ja musiikki leikataan yhteen. Kuvauksia ei enää tehdä, korkeintaan lisä-ääniä voidaan vielä tallentaa ja liittää elokuvaan. Leikkaus käsittää varsinaisen elokuvan lisäksi usein trailerin ja/tai teaserin. 

Mitkä asiat hallitset jo hyvin omassa roolissasi?

Olen aika järkkymätön ja tiukka johtaja. Pyrin pitämään niin aikataulusta kuin budjetistakin kiinni. 

Missä haluaisit kehittyä elokuvaprojektin aikana?

Vuorovaikutuksessa. Siinä, etten heti pyri ajamaan härkäpäisesti omaa mielipidettä, vaan kuuntelen myös muiden mielipiteitä. Tämä siis muissa mahdollisissa tehtävissä, tuossa tuotantopäällikön tehtävässä pyrin sopivaan jouhevuuteen asioiden valmiiksi saattamisessa. 

Nimeä kolme asiaa jotka asetat itsellesi tavoitteeksi elokuvaprojektissa?

ryhmätyön parantaminen, elokuvallisen tietotaidon parantaminen ja kärsivällisyyden lisääminen. 

Mitkä kolme asiaa koet tärkeimmiksi ryhmäsi toiminnassa elokuvaprojektin aikana?

YYA. Ystävyys, yhteistyö ja avunanto. J

sanna/ohjaajan omat tavoitteet

Mikä on projekti?
- Projekti on suunniteltu työ, jolla on oma aikataulu ja budjetti.
Mitä tarkoitetaan projektioppimisella?
- Samalla kun tehdään projektia opitaan uusia asioita ja harjotellaan vanhoja.
Kuvaile lyhyesti jokin koulun ulkopuolinen projekti, jossa olet ollut aikaisemmin mukana.
- Bändin keikan ja backstage meiningin kuvaus.
Missä roolissa olit projektissa ja mitkä olivat mieleenpainuvimmat kokemukset / havainnot projektityöskentelystä?
- Toimin kuvaajana ja autoin roudaamisessa. Mieleenpainuvin kokemus koko hommassa oli backstagella oleminen.
Mitä odotat elokuvaprojektilta?
- Valmista lopputulosta!
Minkälainen on oma roolisi projektissa, mistä asioista vastaat roolisi puitteissa?
- Olen ohjaaja. Haluan ja aijon auttaa lavastamisessa.
Mihin eri vaiheisiin elokuvaprojekti jakautuu, mitä sinun työnkuvaasi kuuluu eri vaiheissa?
- Esituotanto --> toteutus --> jälkituotanto. Itse olen alkusuunnittelussa käsikirjoituksen teossa mukana ja toteutuksessa ohjaan ja neuvon näyttelijöitä.
Mitkä asiat hallitset jo hyvin omassa roolissasi?
- Käsikirjoituksen luettua näen mielessäni jo kohtauksia, joten näyttelijöitä on helpompi ohjata.
Missä haluaisit kehittyä elokuvaprojektin aikana?
- Olla rohkeampi ja saada kokemusta.
Nimeä kolme asiaa jotka asetat itsellesi tavoitteeksi elokuvaprojektissa?
- En lintsaa, olen mahdollisimman täysillä mukana ja tulen toimeen kaikkien kanssa.
Mitkä kolme asiaa koet tärkeimmiksi ryhmäsi toiminnassa elokuvaprojektin aikana?
- Porukan pitää tulla toimeen keskenään, jokaisen pitää olla mukana ja jakaa omia ajatuksiaan.

Tonin/Äänisuunnittelijan omat tavoitteet.

Mikä on projekti?
Projekti on mielestäni jokin astetta isompi juttu.

Mitä tarkoitetaan projektioppimisella?
Käytännön oppimista. Opitaan samalla kun tehdään asioita.

Kuvaile lyhyesti jokin koulun ulkopuolinen projekti, jossa olet ollut aikaisemmin mukana.
Olen ollut Lahden nuorisohanke dynamon mediapajassa dokumentoimassa Draamapajan loppuprojektia.

Missä roolissa olit projektissa ja mitkä olivat mieleenpainuvimmat kokemukset / havainnot projektityöskentelystä?
Dokumentoin projektissa erilaisia asioita. Kuvia, kirjoituksia ja autoin viemään projektia loppuun.

Projekti työskentely on erilaisempaa kuin normaali opiskelu ja tekeminen.

Mitä odotat elokuvaprojektilta?
Odotan elokuvaprojektilta haastavia tilanteita.

Minkälainen on oma roolisi projektissa, mistä asioista vastaat roolisi puitteissa?
Oma roolini projektissa on aika erilainen mitä olen ennen tehnyt. Vastaan äänen suunnittelusta, äänen jälkityöstä ja lähes kaikesta mikä liittyy ääneen.

Mihin eri vaiheisiin elokuvaprojekti jakautuu, mitä sinun työnkuvaasi kuuluu eri vaiheissa?
Esituotanto: Käsikirjoituksen valmistuttua voi alkaa miettiä tulevia ääniä projektiin.

Tuotanto: Saada äänitettyä dialogit selviksi, ottaa huomioon tausta-äänet ja muut äänet. Muiden äänien äänittäminen.

Jälkituotanto: Äänen miksaaminen ja tunnelman luonti.

Mitkä asiat hallitset jo hyvin omassa roolissasi?
Olen käsitellyt ääntä jo jonkun verran että saa nähdä mitä tästä projektista tulee.

Missä haluaisit kehittyä elokuvaprojektin aikana?
Haluaisin saada enemmän tietoa miten laitteisto toimii.

Nimeä kolme asiaa jotka asetat itsellesi tavoitteeksi elokuvaprojektissa?
Läsnäolo.

Ryhmätyön toimiminen.

Aikataulussa pysyminen.

Mitkä kolme asiaa koet tärkeimmiksi ryhmäsi toiminnassa elokuvaprojektin aikana?

Läsnäolo.

Aikataulujen noudattaminen.

Ryhmähenki.

- Toni

Rikun/Kuvaajan omat tavoitteet

Mikä on projekti?

Joku asia kokonaisuus jonka voi tehdä yksin tai porukassa.

Mitä tarkoitetaan projektioppimisella? 

Että tehdään joku projekti ja siinä samalla opitaan käytännössä.

Kuvaile lyhyesti jokin koulun ulkopuolinen projekti, jossa olet ollut aikaisemmin mukana.

Dynamo / Draamapaja 3kk työharjoittelu teimme ryhmässä teatteriesityksen ja käsikirjoitimme ja näyttelimme sen.

Missä roolissa olit projektissa ja mitkä olivat mieleenpainuvimmat kokemukset / havainnot projektityöskentelystä?

Olimme kaikki luomassa esitystä ja teimme omat vuorosanamme omiin rooleihimme. Se oli haastavaa ja välillä meinas mennä hermot mutta tuli siitä jonkun näköinen kyhäelmä.

Mitä odotat elokuvaprojektilta?

Siitä tulee varmasti haastava mutta toivottavasti saadaan ryhmä toimimaan hyvin ja löydetään hauskoja ideoita videoon...

Minkälainen on oma roolisi projektissa, mistä asioista vastaat roolisi puitteissa? 

Kuvaaja vastaan siitä mitä kuvataan ja mistä kulmasta yms. ja varmaan vastaan myös siitä että kuvien suhteen jatkuvuus toimii ja että kuvatuista matskuista saadaan oikeasti editoitua jotain järkevää.

Leikkaaja vastaa kaiken matskun kasaamisesta lopulliseksi videoksi, ohjaajan avustuksella.

Mihin eri vaiheisiin elokuvaprojekti jakautuu, mitä sinun työnkuvaasi kuuluu eri vaiheissa? 

Esituotanto, tuotanto, jälkituotanto. Esituotannossa pitäisi miettiä mitä kaikkea pitää kuvata jotta tarina saadaan näytettyä. Pitäisi varmaan miettiä jonkunlaista kuvakäsistä. Ennen kuvauspaikoille menoa pitää tehdä lista kaikesta kuvattavasta, jotta kaikki tarpeellinen muistetaan kuvata. Tuotantovaihteessa pitää miettiä että kaikki kamerat sun muut varusteet tulee mukaan ja että teknisesti kaikki on kunnossa. Tuotantovaiheessa pitää myös miettiä että kaikki toimii suunnitelman mukaan, koska paikan päällä asiat voi olla erilailla kun mitä suunnittelussa oli ajatellut. Jälkituotannon suhteen pitää ainakin varmistaa että kaikki kuvatut matskut tulee turvallisesti koneelle järjestykseen eikä mitään katoa matkalla.

Leikkaajana pitää koko tuotantoprosessin aikana ajatella jatkuvuutta ja kuvakerrontaa ja että kokonaisuudesta tulee toimiva.

Mitkä asiat hallitset jo hyvin omassa roolissasi?

Kuvaaja: Teknisesti hallitsen kuvaamisen. Osaan kuvakerronnan perusteet jotenkin ja sen että kuvatusta matskusta saa oikeasti leikattua jotain järkevää.

Leikkaaja: Osaan leikata jotenkin sujuvaa kuvaa mitä on kiva katsoa.

Missä haluaisit kehittyä elokuvaprojektin aikana?

ryhmä toiminnassa

Nimeä kolme asiaa jotka asetat itsellesi tavoitteeksi 

- hyvä ryhmä toiminta
- keskittyminen omaan osa-alueeseen (kuvaus/leikkaus)
- uskallus ehdottaa kaikkea mitä haluan itse projektiin tulevan

Mitkä kolme asiaa koet tärkeimmiksi ryhmäsi toiminnassa elokuvaprojektin aikana? 

- hyvä ryhmä henki
- rento ryhmä henki
- kreisi ryhmä henki


- Riku